1. sukunimi (ilmeisimmin käännetty historian hämärissä ruotsinkielisestä miehennimestä) 2. nykyslangissa tarkoittaa muiden merkitysten lisäksi myös oman kotiseudun itsestään selvistä asioista tietämätöntä tai niistä piittaamatonta henkilöä (siis myös Kehä III:n ulkopuolella asuvat voivat kutsua toisiaan junteiksi)
"- Vuonna 2009 Stadissa asui enemmän Juntteja kuin Juppeja. - Oululaiset pitää juntteina kaikkia, jotka ei fanita Kärppiä."
Anna arvio
Raportoi määritelmä
Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.
Maalla asuvista henkilöistä käytetty nimi, koetaan pääasiassa halventavaksi. Voidaan viitata myös tyhmyyteen tai jonkin näköiseen vajaavaisuuteen sekä pääkaupunki alueella asuvien mielestä kaikki kehä III ulkopuolella asuvat ovat juntteja.
"Hei eiks ne tamperelaiset oo jotai junttei?"
Anna arvio
Raportoi määritelmä
Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.
Keski-ikäinen, suuren kaljamahan omaava suomalainen mies, joka fanittaa jääkiekkoa fanaattisesti. Juntilla on myös erittäin rajoittuneet mielipiteet niin eri rotuisista, kuin seksuaalivähemmistöistä. Juntti käyttää myös runsaasti perinteisiä suomalaisia kirosanoja (perkele, saatana). Juntin voi tunnistaa Karjala-lippiksestä, likaisesta t-paidasta ja löysistä housuista. Junttien tunnus on Suomi-leijona.
"Siellä oli pääasiassa juntteja puhumassa jääkiekosta."
Anna arvio
Raportoi määritelmä
Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.
kaupunkilaisörkkien käyttämä halventava sana keskiverto suomalaisesta.
Anna arvio
Raportoi määritelmä
Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.
juntti a.k.a. kendojanari eli jääkiekon kannattaja
"Hei!, otetaan tuolta jääkiekkojuntilta sen Karjala-lippis ja syötetään se koirille!"
Anna arvio
Raportoi määritelmä
Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.
Juntti sanaa käytetään myös sanana Mansikka.
"Mennään ostaa Juntteja = Mennään ostaa mansikoita"
Anna arvio
Raportoi määritelmä
Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.
keskisormi
"Joku pikkupoika näytti mulle junttia!"
Anna arvio
Raportoi määritelmä
Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.
Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuva ns tavallinen Suomalainen. Esimerkkihenkilö: Matti Vanhanen. Sanaa kannattaa käyttää varoen sillä usein kuvauksen kohdehenkilöt ovat huumorintajuttomia ja ottavat sanan identiteettiin kohdistuvana loukkauksena.
Anna arvio
Raportoi määritelmä
Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.