Stöö-puntit ovat suomen puolustusvoimissa käytettävä lahkeiden särmäystyyli. Stöö-lyhenne tulee simppelisti sanasta miehistö, eli ”miehistöö”. Stöö-puntit kuvaavat housujen lahkeita, jotka ovat komeasti kääritty maihinnousukengän päälle siten, että kiristysresoria ei näy. Kovimmat stöön edustajat ovat jopa leikanneet kokonaisen kiristyksen puntista pois, jolloin lahkeen pääty liplattaa maihinnousukengän vartta vasten. Stöö-puntit juontavat juurensa n. 2000-luvun alkuun santahaminaan, jolloin tuli käyttöön vuoden pakkomiehistö ja protestiksi tälle liikkeelle 347 vuorokautta palveleva miehistö alkoi pikkuhiljaa laskemaan puntteja lähemmäs kantapäitä. Stöö-puntit voi ottaa käyttöön ainoastaan vuoden miehistössä palveleva ja niistä palvelusaamuista yli 165 suorittanut.
"Vittu mitkä stöö-puntit noilla kuljuilla oli, ei majurin silmille!"
Anna arvio
Raportoi määritelmä
Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.