Vainajala tarkoittaa manalaa tai tuonpuoleista, paikkaa, jonne ihminen joutuu kadottuaan fyysisestä maailmasta. Käsitykset vainajalasta vaihtuvat paljon. Jotkut sanovat, että vainajala on paratiisi, toiset kutsuvat neutraaliksi ja jotkut jopa vertaavat sitä helvettiin. Itse kuitenkin ymmärsin käsitteen yksinkertaisesti alueena, jonne kuolleet menevät, kuten taivas. Jotkut kuvaavat vainajalaa myös limboksi (katso limbo).
Anna arvio
Raportoi määritelmä
Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.
Uusin: "" —
Mainos 300x250
suomalaisten Tuonela, Manala, eli paikka, mihin päädymme, kun aika meistä jättää
"Vainajala Ja herramme vuonna kaksituhatta ja viisikymmentä, eivät kuolleetkaan pysyneet kuolleina. Vaikka raadot multaan haudattiin, eivät papit eikä loitsut saaneet niitä maaksi maatumaan, vaan kynsin kalmot kaivoivat tiensä päälle maan. Tämä kauhistutti eläviä, kun vaimot ja lapset ja vanhemmat kävivät koteihinsa, vaikka heiltä olisi puuttunut jalka, käsi taikka pää. Kukin oli kuten kuollessaan ja ketkä olivat vanhuuteen nuukahtaneet, olivat heikkoja ja hauraita kuin eläessäänkin. Mutta ei kukaan ollut aivan niin kuin ennen, vaan näkyi se heidän silmistään, kuolleet sydämet täytti suru ja kaipaus. (fiktiota netissä)"
Anna arvio
Raportoi määritelmä
Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.
Uusin: "" —
Mainos 300x600